|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 1.2.2011 Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvionTurun kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 29.11. ensi vuoden talousarvion. Valuusto teki muutamia muutoksia kaupuninhallituksen esitykseen. Kaupunginvaltuusto lisäsi 250 000 euroa kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakuntien EViVa-hankkeeseen. Uusi määräraha on 500 000 euroa. Koti- ja omaishoitoon lisättiin 250 000 euroa, kuten peruspalvelulautakunta oli esittänyt. Kotihoidon palveluita edistetään erilaisilla vaihtoehtoisilla palveluratkaisuilla, mm. palvelusetelin käyttöä kehitetään. Kouluruokailuun lisättiin 100 000 euroa opetuslautakunnan esityksen mukaisesti. Vaikeasti työllistettävien nuorten osalta selvitetään mahdollisuus työllistää mm. kaupungin siistimiseen suunnattuilla määrärahoilla. Työttömyyteen varattua 2,5 miljoonan euron määrärahaa voidaan käyttää myös työttömyydestä aiheutuvaan palvelutarpeen lisäykseen. Talousarviokirjaan kirjattiin myös maininta Humalistonkadun pyörätien toteuttaminen kaupunginhallituksen nimittämän kaupunkikeskustan kehittämistyöryhmän kokonaissuunnitelmassa. Yrittäjyyttä edistetään ensi vuonna käynnistämällä yristysvaikutuksten arvioinnin. Samalla edistetään asiakaspalvelukokonaisuuden suunnittelua. Kustannustietoisuutta parannetaan ja toiminnan ja talouden raportointia konkretisoidaan. Esteettömyysasiamiehen toiminta turvataan ensisijaisesti seudullisena toimintana. Talotoimi-, kiinteistöpalvelu-, kunnallistekniikka- ja viherliikelaitoksen osalta päätettiin, että ne voidaan yhtiöittää mikäli kaupunginvaltuusto tekee asiassa yhtiörakenteen jatkovalmistelua tukevan päätöksen. Talousarvio ei sisällä verojen korotuksia ensi vuodelle. Talousarvio on tasapainossa.
suomenkielinen versio | svensk version Sivua viimeksi päivitetty 1.2.2011 8:38 ja sivu on julkaistu 29.11.2010 15:49 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||
