Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

in English | på svenska

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

22.6.2010

SAMBAH Pyöriäistutkimusta vedenalaisella kuuntelutekniikalla

Kuvaaja: Kai MattssonItämeressä äärimmäisen uhanalaisena elävän pyöriäisen esiintymisestä ja kannan koosta hankitaan entistä tarkempi kuva meren pohjaan asennettavan kuuntelulaiteverkoston avulla. Itämeren kahdeksan rantavaltion yhteistyönä toteutettavan SAMBAH-hankkeen Suomen osuudesta vastaa Turun ammattikorkeakoulu yhteistyössä ympäristöministeriön ja Särkänniemen delfinaarion kanssa. Hanke kattaa vuodet 2010–2014. 

Kuva: Kai Mattsson

Hanketta koordinoi Ruotsissa sijaitseva Kolmårdenin eläinpuisto. Suomen osuuden rahoitukseen osallistuu myös WWF Suomi.

Itämeren ainoa valaslaji

Pyöriäinen (Phocoena phocoena) luokitellaan maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi lajiksi, ja sen Itämeressä elävä erillinen populaatio äärimmäisen uhanalaiseksi. Itämeressä elävien pyöriäisten määräksi arvioidaan 100–600 yksilöä. Ympäristöministeriö on kerännyt vuodesta 2001 alkaen pyöriäishavaintoja. Keskimäärin Suomessa on havaittu kolme yksilöä vuodessa, pääasiassa eteläisen Suomen rannikolla.

Tavoitteena suojelun tehostaminen ja uudet menetelmät

Pyöriäiskannan koon arviointi ja tietämys yksilöiden ajallisesta ja alueellisesta esiintymisestä on aiemmin ollut riittämätöntä lajin suojelun kannalta. Hankkeessa luodaan vedenalainen kuunteluverkosto, jonka avulla saadaan entistä kattavampi kuva vaikeasti havainnoitavasta lajista.
Meren pohjaan ankkuroitavalla kuuntelulaiteverkostolla saatavaa aineistoa voidaan käyttää pyöriäisen suojelun tehostamiseen, mutta samalla myös kehitetään menetelmiä merinisäkästutkimuksiin matalan eläintiheyden alueille.

 

Projektin nimi

SAMBAH - Static Acoustic Monitoring of the Baltic Sea Harbour Porpoise

Yhteyshenkilö

Projektipäällikkö Olli Loisa

Mukana olevat yksiköt   Turun AMK:ssa

Tekniikka, ympäristö ja talous  

Projektin kesto

1.1.2010 – 31.12.2014

Kustannusarvio

4,1 Me, josta Turun AMK:n osuus 494 662 e

Rahoitus

EU, LIFE+ Nature (50 %), Suomen osuudesta AMK (22 %), Ympäristöministeriö (15 %), WWF Suomi (5 %) ja Särkänniemi (2 %)

Yhteistyökumppanit

Kolmardens Djurpark AB, Swedish Environmental Protection Agency, Suomen ympäristöministeriö, Särkänniemi Oy, Hel Marine Station, University of Gdansk, Institute of Meteorology and Water Management, General Inspectorate of Environment Conservation, National Environment Research Institute ja Turun ammattikorkeakoulu.

Lisätietoja

http://sambah.org

PowerPoint-esitys

 

SAMBAHLIFE Natura2000

 

             

   

 

 


Sivua viimeksi päivitetty 22.6.2010 12:57 ja sivu on julkaistu 16.6.2010 16:54

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

Turun ammattikorkeakoulu | Joukahaisenkatu 3 A, 20520 Turku | puh. 02 330 000 | ammattikorkeakoulu@turkuamk.fi