|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 1.6.2011 Valtakunnalliset kotiseutupäivät Turussa ja Turun seudulla 28. – 31.7.2011. Oma kotiseutu tutuksi kotiseuturetkillä
Kotiseuturetket ovat olennainen osa heinäkuun lopussa järjestettävien Valtakunnallisten kotiseutupäivien ohjelmaa. Niillä pääsee kurkistamaan isäntäseutuna toimivan alueen erikoisuuksiin.Retkipäivänä, lauantaina 30.7., järjestetään 15 teemaretkeä Turkuun ja eri puolille Turun seutua. Retkille ovat tervetulleita Turkuun saapuvan kotiseutuväen lisäksi myös oman alueemme asukkaat. Opastetuilla koko- ja puolipäiväretkillä voi tutustua esimerkiksi Turun saaristoon, lähiseudun kartanoihin ja luontoon, Turun kaupungin historiaan, arkkitehtuuriin ja uskontoihin. – Retkille osallistuminen tarjoaa myös turkulaisille itselleen mahdollisuuden katsoa tuttua ympäristöä uudella tavalla, pohtii tapahtuman pääsihteeri Helena Heikniemi-Pääkkönen. Retkikohteissa on paikkoja, joihin ei välttämättä tule muuten lähdettyä. Esimerkiksi Seilin saari ja Turun saaristo sekä lähiseutujen puutarhat ja komeat kartanot voivat olla vieraita paikallisillekin asukkaille. Retkille ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 16. kesäkuuta. Tämän jälkeen voi tiedustella peruutuspaikkoja. Retkiesittelyt, hinnat ja varaukset www.turku.fi/kotiseutupaivat
Sivua viimeksi päivitetty 1.6.2011 12:18 ja sivu on julkaistu 1.6.2011 12:08 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

