|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 4.5.2012 Ammatillisen osaamisen itsearviointi vaatii vuosien harjoitteluaAmmatillisten oppilaitosten opetus- ja ohjaushenkilöstöllä oli tiistaina 2.5. tilaisuus pohtia omaa rooliaan opiskelijoiden itsearviointitaitojen ohjaajana Koulutuskeskus Salpauksen pedagogisen lehtorin Merja Ruin alustuksen johdattelemana. Paikallisista toimijoista uusia näkökulmia opiskelijoiden itsearvioinnin ohjaamiseen, käytännön toteuttamiseen ja dokumentointiin esittivät lehtori Ben Schrey WinNovasta, opettaja Maija-Leena Haapa-Alho RASEKOsta ja lehtori Mari Korhonen Turun kristilliseltä opistolta. Omassa puheenvuorossaan Merja Rui totesi, että vaikka nykypäivän opiskelijat ovat tottuneet jo alakoulusta asti arvioimaan omaa oppimistaan, on oman ammattitaidon arviointi ammattiin opiskeleville haastavaa ja vaatii vuosien harjoittelua. Opettajan tehtävänä on auttaa opiskelijaa, niin nuorta kuin aikuistakin, arvioimaan omaa osaamista. Osalle opettajista tämä saattaa tuntua haastavalta siksi, etteivät he eri sukupolven edustajina ole kouluja käydessään itsearvioinnin kulttuurin kasvaneet. Haasteelliseksi itsearviointiin ohjaamisen käytännössä tekee tilaisuudessa käydyn keskustelun perustella se, että osalla opiskelijoista on peruskoulusta tulleessaan reppu täynnä negatiivisia oppimiskokemuksia ja tiukassa istuva käsitys itsestään heikkona oppijana. - Arkisen opetus- ja ohjaustyön ohessa täytyy myös kyetä järjestämään aikaa jatkuvan palautteen antamiseen opiskelijoille, keskusteluun osallistuneet opettajat toteavat. Sillä vain saamalla ja vastaanottamalla rakentavaa palautetta itsearviointitaidotkin kehittyvät. Kun opiskelijan itseohjautuvuus lisääntyy kokemusten karttuessa, alkaa itsearviointikin sujua paremmin. – Realistinen oman osaamisen arvioinnin tulisi olla luonteva osa oppimista – sillä oppimistahan ei tapahtu ilman reflektointia! Rui kiteyttää.
Sivua viimeksi päivitetty 4.5.2012 15:03 ja sivu on julkaistu 4.5.2012 12:35 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||


