|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 11.5.2012 Mestaruus ratkaistaan 20 joukkueen keskenNeljännet Amissoudut keskiviikkona 16.5.Järjestyksessään neljänsiin Amissoutuihin pääsi mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä 20 ensimmäistä joukkuetta. Aurajokirannassa 16.5. kello 13 starttaavassa kisassa nähdään osallistujia joka koulutalosta. Ilmoittautuminen Amissoutuihin päättyi 9.5. Aktiivisimmin joukkueita ilmoitettiin Peltolan ja Uudenmaantien koulutaloista, mutta haastajia löytyy muualtakin. Intoa kisaajissa riittää, sillä heti ensimmäisen ilmoittautumispäivän aikana mukaan lähti jo 12 joukkuetta, joista ensimmäinen oli ilmoittanut itsensä kisaan kello 0:03. Joukkue oli nimennyt itsensä: 2010 Mestarit. Luvassa on siis tiukka kisa! Aikaisempina vuosina kirkkaimmat mitalit ovat pokanneet kaulaansa Peltolan koulutalon opiskelijat, vaan miten käy tänä vuonna? Se selviää ensi viikon keskiviikkona 16.5. Aurajoen rannalla. Lähtö tapahtuu Teatterisillan tuntumasta ja maali häämöttää Aurasillan kupeessa. Ensimmäinen lähtöaika on tuttuun tapaan klo 13. Joukkueita on kannustettu yhtenäiseen pukeutumiseen, jotta kannustajat tunnistavat oman porukkansa. Saattaa olla, että tänä vuonna myös joukkueasun perusteella voi irrota mainetta ja kunniaa! Lisätietoja: +358445252135 / Daniel, Taika ry +358449073066 / Satu Hovi Tapahtuman järjestää opiskelijayhdistys Taika ry. Sivua viimeksi päivitetty 11.5.2012 14:28 ja sivu on julkaistu 11.5.2012 14:26 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||


