|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 15.5.2012 Kaupunginhallituksen päätöksiä 15.5.2012Turun kaupunginhallitus kokoontui 15.5.2012 Kölnissä matkansa yhteydessä. Kokouksessa päätettiin muun muuassa seuraavista asioista: Turun kaupunginhallitus saattaa valtuutettu Kanervan jatkamisen kaupunginvaltuutettuna kaupunginvaltuuston harkittavaksiTurun kaupunginvaltuutettu Ilkka Kanerva tuomittiin 18.4.2012 Helsingin käräjäoikeudessa vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana sekä pantavaksi viralta julkisista luottamustehtävistään. Kuntalain 41 §:n mukaan jos luottamushenkilö on asetettu syytteeseen rikoksesta, jonka laatu tai tekotapa osoittaa, ettei hän voi toimia luottamustehtävässään sen edellyttämällä tavalla, valtuusto voi oikeudenkäynnin ajaksi pidättää hänet toimestaan. Kuntalaki ei velvoita valtuustoa pidättämään luottamushenkilöä luottamustoimesta, vaan antaa valtuustolle asiassa harkintavallan. Kanerva on kaupungin lähettämään selvityspyyntöön antamassaan vastauksessaan ilmoittanut, että hän tulee valittamaan käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Käräjäoikeuden tuomio ei täten ole tulossa lainvoimaiseksi. Kanerva tuo vastauksessaan esiin seikkoja, jotka hänen näkemyksensä mukaan tukevat hänen syyttömyyttään. Vastauksensa lopussa Kanerva toteaa näkemyksenään, että hänellä on edelleen edellytykset toimia kaupunginvaltuutettuna, eikä valtuuston täten tulisi pidättää häntä valtuutetun toimesta. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösesityksen mukaisesti saattaa asian kaupunginvaltuuston tiedoksi ja kuntalain 41 §:n mukaisesti harkinnan tekemiseksi. Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessaan 21.5.2012. Toimialajohtajien virkojen perustaminenTurun kaupungin toimintamalliuudistukseen liittyen vuoden 2013 alussa toimintansa aloittaville toimialoille valitaan toimialajohtajat. Toimialajohtaja valitaan viidelle perustettavalle toimialalle: hyvinvointi-, sivistys-, kiinteistö-, ympäristö- ja vapaa-ajan toimiala. Kaupunginhallitus päätti toimialajohtajien virkojen perustamista. Virkojen täyttömenettelynä käytetään sisäistä kiinnostuksenosoitusmenettelyä, jossa toimialajohtajien vakanssit täytetään siirtämällä henkilöt nykyisistä viroista toimialajohtajien virkoihin. Samalla päätettiin, että perustettavien virkojen palkkaus on seuraava: hyvinvointitoimialan johtaja 9 470 €/kk, sivistystoimialan johtaja 8 8 20 €/kk, vapaa-ajan toimialan johtaja 7 420 €/kk, ympäristötoimialan johtaja 7 490 €/kk ja kiinteistötoimialan johtaja 8 060 €/kk. Kaupunginvaltuuston linjauksen mukaan toimialojen johtoon valitaan ensisijaisesti kaupungin nykyistä johtoa. Virkoihin voi osoittaa kiinnostustaan Turun kaupungin vakituinen viranhaltija, jolla on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan hyvä tuntemus sekä hyvä johtamiskokemus. Vuoden 2012 talousarvion menojen ja tulojen 1. toteutumisennusteTilikauden alijäämäksi ennustetaan 5,1 milj. euroa. Käyttötalouden nettomenot ylittyvät yhteensä 22,2 milj. euroa. Tytär- ja osakkuusyhtiöille myönnetään antolainoja runsaat 72,0 milj. euroa. Lainakanta kasvaa 60 milj. euroa. Rahavarat vähenevät 54,1 milj. euroa. Kaupunginhallitus toteaa, että peruspalvelulautakunnan, lukio- ja ammattiopetuslautakunnan sekä kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan tulee laatia toiminta- ja taloussuunnitelma talousarviopoikkeamisen kaventamiseksi siten, että suunnitelman toimenpiteet johtavat pysyviin vaikutuksiin myös talousarviovuodelle 2013. Samoin arhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan on esitettävä kaupunginhallitukselle suunnitelma perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseksi annetun valtionosuustulon käyttämisestä kesäkuun loppuun mennessä. Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston päätettäväksi, että varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan talousarvion 2012 toimintatuottoja korotetaan 1 769 000 eurolla ja toimintakuluja 3 813 000 eurolla, talousarvion nettomuutos 2 044 000 euroa katetaan korottamalla valtionosuustuloja vastaavalla summalla ja että vuoden 2012 talousarvion kohtaan kaupunginhallitus, velkaneuvontoimisto, Turun kaupungin omarahoitusosuus tehdään 126.951 euron suuruinen määrärahan korotus. Venäjän keisari Aleksanteri I:n ja kruununprinssi Kaarle Juhanan tapaamista ilmentävän patsaan pystyttäminen Maaherran kanslian kohdalle Läntiselle Rantakadulle.Kaupunginhallitus päätti periaatteellisena kantanaan, että keisari Aleksanteri I:n ja kruununprinssi Kaarle Juhanan tapaamista ilmentävä kuvanveistäjä Andrei Kovaltchukin patsas voidaan sijoittaa Läntisen Rantakadun joen puoleiselle osuudelle Maaherran kanslian kohdalle siten, että sen paljastus voi tapahtua elokuun lopulla 2012. Samalla kaupunginhallitus päätti, että patsaasta aiheutuvien kustannusten kattamiseen osoitetaan kaupunginhallituksen määrärahoista korkeintaan 125.000 euroa, ja että Kiinteistöliikelaitos velvoitetaan kustannuksellaan huolehtimaan patsaan perustustöistä aiheutuvien toimenpiteiden suorittamisesta ja että tämä päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaistumista. Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välisen MAL (maankäytön, asumisen ja liikenteen) -aiesopimuksen 2012 - 2015 hyväksyminenTurun kaupunkiseudulle kuntien ja valtion välille on valmisteltu maankäytön, asumisen Kaupunginhallitus päätti että aiesopimus hyväksytään ja lähetetään edelleen kaupungin hallintokunnille otettavaksi huomioon suunnittelussa ja päätöksenteossa. Kauppatorin pysäköintilaitosta ja kauppatorin asemakaavamuutosta koskeva asia jäi pöydälle. --- Kaupunginhallituksen ja –valtuuston esityslistat löytyvät osoitteesta www.turku.fi/esityslistat
Sivua viimeksi päivitetty 15.5.2012 15:01 ja sivu on julkaistu 15.5.2012 14:04 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

