|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 25.5.2012 Turun kaupunginteatteri juhlii 50-vuotiasta rakennustaan syyskuussa Teatterikauden päätöksessä katse tulevaanKaupunginteatterin näytäntökauden päätös perjantaina 25.5. oli ennen kaikkea katse tulevaan. Syyskuussa tulee kuluneeksi 50 vuotta kaupungin teatterirakennuksen vihkiäisistä ja tulevat juhlat kestävät viikon. Syyskuun 8. päivästä lähtien kaupunginteatteri avautuu monipuolisesti kaikelle kansalle. Viikko on teatterijohtaja Raija-Liisa Seilon sanoin "kynnyksetön" eli teatterimaailmaan harvemmin eksyvänkin on helppo kävellä ovesta sisään. Aikanaan "Teatterilaivan" nimellä suunniteltua kiinteistöä juhlitaan lauantaina 8. syyskuuta ensin soutukilpailulla, johon kaupunginteatteri on haastanut median ja hallinnon edustajat sekä paikallisia kulttuurivaikuttajia. Kisan jälkeen avautuu teatteritalon ikimuistoisemmista hetkistä näyttely, jonka on koonnut lavastaja Juha Lukala. Viikko tarjoaa ohjelmaa niin lapsille, nuorille kuin hieman varttuneemmillekin. Kaupunginteatterin tulevaisuutta pohditaan Raija-Liisa Seilon johtamassa keskustelussa "Utopia Kaupunginteatterin tulevaisuudesta". Keskusteluun osallistuvat myös teatterin entisiä johtajia ja ohjaajia. Perjantaina 14.9. ensi-ilta ja syntymäpäiväkakkuja
Kaupunginteatteri tarjoaa turkulaisille syntymäpäivänsä kunniaksi kakkukahvit ja päivätanssit perjantaina 14.9. Samana iltana saa ensi-iltansa Andriy Zholdakin ohjaama Anton Tšehovin tekstiin perustuva Kirsikkapuisto pääosassa Krista Kosonen. Sopukassa saa samalla viikolla ensi-iltansa Ei maar ny loppu löhöily, joka pohjautuu turkulaisyhdistysaktiivien haastatteluihin. Tekstikimara käsittelee sitä mitä ihminen saa vapaaehtoistoiminnasta ja yhdessä tekemisestä. Torstaina teatteri astuu hetkeksi ulos monella tapaa, kun rakennuksen ulkoseinään viritetään valkokangas ja yhdessä EVIVAn kanssa esitetään elokuva, jonka kohdeyleisönä ovat erityisesti nuoret. - Elokuva on ensin kaupunginosakierroksella muun muassa Pansiossa ja Runosmäessä. Esitettävä filmi paljastetaan vasta elokuussa, kertoi EVIVA-hankkeen koordinaattori Riitta Luoma. EVIVA räätälöi asukkaiden ideoiden ja tarpeiden pohjalta alueellisia vapaa-ajan palveluita. Tavoitteena on parantaa elämänlaatua erilaisilla asuinalueilla tarjoamalla kullekin alueelle suunniteltuja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Kulunut kausi kansainvälinen ja yhteistyötä laajentava
Kaupunginteatterin näytäntökauden päätös alkoi surullisissa tunnelmissa, kun keväällä menehtyneen Jaana Järvisen lisäksi kuultiin teatterineuvos Aulis Ruostepuron poismenosta torstai-iltana. - Elämän merkityksestä ja jatkuvuudesta muistuttaa kevät, lausui teatterijohtaja Seilo puheessaan. Mennyt kausi oli kulttuuripääkaupunkivuoden ansiosta erittäin kansainvälinen, kun Turussa koettiin muun muassa 12 Karamazovia, New Baltic Drama ja virolaisen Vanamuine-teatterin Puhastus - Puhdistus -näytelmä. Lisäksi kaupunginteatterin näyttelijät kävivät valloittamassa Edinburghin. Tätä kevättä on kuvannut hyvin paikallisten toimijoiden kanssa tehty yhteistyö, joka on laajaa ja hedelmällistä. Kaupunginteatteri luo taidetta muun muassa Linnateatterin, Taideakatemian, Tehdasteatterin ja Kesäteatterin kanssa. Yhteisproduktioita on toteutettu myös kaupunginkirjaston ja Siirtolaisuusinstituutin kanssa. Lisäksi se tarjoaa tiloja kodittomille teatteriryhmille. - Henkilökuntaa on vähennetty, mutta tuotantoa on enemmän kuin koskaan. Menestys tuo tilaa hengittää, kiteytti Seilo kuluneen kauden. Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Elina Rantanen kertoi rakennuskorjauksen saaneen kaikkien tuen. - Lisääntyneet kävijämäärät kertovat onnistumisista, hän jatkoi kiittäessään teatteriväkeä menneestä kaudesta. Sama vauhti jatkuu, vaikka teatterirakennus on menossa remonttiin ja väliaikaistilojen etsiminen on pian käsillä. Elokuussa kaupunginteatteri on esimerkiksi vahvasti mukana Vallan valoja 1812 –produktiossa jo ennen syyskuun juhlaviikkoa. Aiheeseen liittyenSivua viimeksi päivitetty 25.5.2012 21:00 ja sivu on julkaistu 25.5.2012 18:40 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

