|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 29.5.2012 Turku operaatio tuo kaduille ja puistoihin yli 20 auttajaaNuorten turvallisuutta vaalitaan koulujen päätöspäivänä Turussa
Turku- operaatiossa nuorisotyöntekijät ja järjestöjen vapaaehtoistyöntekijät liikkuvat työpareina kaduilla, puistoalueilla sekä nuorten suosimissa kokoontumispaikoissa ja tekevät etsivää työtä. Apua annetaan nuorille, jotka eivät esimerkiksi päihtyneinä pysty huolehtimaan itsestään. Nuoret viedään tarvittaessa selviämisasemalle tai ensiapupoliklinikalle. Jalkapartioissa on mukana 25 pareittain liikkuvaa ryhmää. Toiminnan tavoitteena on kattaa koko kaupungin alue. Tarvittaessa partioita voidaan keskittää niille alueille, joilla toimintaa eniten tarvitaan. Jalkapartiot aloittavat työnsä viimeistään klo 19 ja lopettavat noin klo 02 tai myöhemmin, jos tarve vaatii. Kaikilla työntekijöillä ja toiminnassa mukana olevissa autoissa on käytössä yhteinen Palvelu operaation tunnus, jossa on Turun linnan kuva ja kuvan päällä lukee ”Operaatio Turku.” Tunnuksen tarkoituksena on kertoa kaupunkilaisille, että toiminnan kyse on auttamisesta ja järjestäytyneestä toiminnasta. Nuorten päihtyneenä mopoilu on viime aikoina lisääntynyt. Nuorisoasiainkeskuksesta toivotaan, että vanhemmat varmistavat myös mopoilevan nuorensa turvallisen liikkumisen liikenteessä. Nuoriasiainkeskus toivottaa aurinkoista ja turvallista kesää kaikille kesälomansa aloittaville koululaisille sekä onnittelee valmistuneita! Lisätietoja:
Sivua viimeksi päivitetty 29.5.2012 9:29 ja sivu on julkaistu 29.5.2012 9:33 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

