|
||||||||||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 30.5.2012 Ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua Ei se sijoitus, vaan hyvät kannustusjoukot!Turun alakoululaisten perinteiset sukkulaviesti- ja joukkuemaastojuoksut kisattiin tiistaina 29.5.2012 Paavo Nurmi -stadionilla auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Sukkulaviestejä oli juoksemassa 1260 juoksijaa ja joukkuemaastokisassa 558 juoksijaa. Kannustusjoukot olivat mukana pitämässä huikeaa kisatunnelmaa yllä. Kisakatsomossa mahtava tunnelmaToista samanlaista kisakatsomoa on varmasti vaikea löytää, niin upea oli tunnelma stadionin katsomossa. Rummut löivät tahtia ja katsomon lattia jylisi jalkojen alla, kun juoksijoita kannustettiin huippusuorituksiin. Kannustusvälineinä käytettiin myös silkkipaperista tehtyjä huiskia, isoja kannustuslakanoita ja yhdessä sanoitettuja kannustushuutoja. Juoksukarnevaaleilla kisattiin myös parhaan kannustustiimin tittelistä, ja voiton siinä sarjassa vei tällä kertaa Kerttulin koulu, joka oli ottanut mukaan oman leijona-maskottinsa sekä isot, liehuvat liput. Yhdessä tekemisen meininkiKoululiikunnanohjaaja Pikita Lempiäinen-Koponen kertoi, että oppilaat Puropellon ja Martin kouluista olivat töissä ajanotossa ja palkintojen jaossa, Aarnen tallilaiset hoitivat reittivalvontaa joukkuemaastojuoksuissa ja Turun Urheiluliiton yleisurheilujaoston toimijat tekivät töitä muun muassa tulospalvelun puolella. Mukana kisajärjestelyissä oli myös opettajia ja kouluterveydenhoitajia sekä kannustuskisan arviointiraadissa edustajia Turun nuorisoasiainkeskuksesta sekä kasvatus- ja opetusvirastosta. – Lapset odottavat tätä tapahtumaa keväisin aina innolla. Tämä on hieno tapahtuma, joka kannustaa lapsia juoksun ja liikunnan pariin, kertoi Turun Urheiluliiton yleisurheilujaoston tiedotus-, viestintä- ja markkinointivaliokunnan puheenjohtaja Hannu Virtanen. Ensi keväänä taas uudestaan! Lisätiedot sijoituksista ja tapahtumasta: Pikita Lempiäinen-Koponen
Sivua viimeksi päivitetty 30.5.2012 13:05 ja sivu on julkaistu 30.5.2012 9:15 |
|||||||||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
||||||||||||||||||

