|
|||||||||||
|
Sisältö
Kestävä kehitysKestävän kehityksen voi tiivistetysti ilmaista seuraavasti: Eletään siten, että myös tulevilla sukupolvilla on hyvät elämisen edellytykset. Suomen kestävän kehityksen toimikunta määritteli kestävän kehityksen seuraavasti: "Kestävä kehitys on jatkuvaa, ohjattua yhteiskunnallista muutosta eri aluetasoilla, jonka päämääränä turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Keskeistä on kolme ulottuvuutta, ympäristötaloudellinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurinen, jossa talous on alistettu ekologiselle kestävyydelle." Tavoitteena kestävä TurkuHyväksyessään Ilmasto- ja ympäristöohjelmansa Turun kaupunki vahvisti sitoumuksensa kestävään kehitykseen ja päätti alentaa alueensa kasvihuonekaasupäästöt ilmaston kannalta kestävälle tasolle (kaupunginvaltuusto 26.10.2009 § 239). Turun kaupungin Ilmasto- ja ympäristöohjelman toimenpiteiden tavoitteena on vähentää asukaskohtaisia kasvihuonekaasupäästöjä 30 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Kestävän kehityksen mukaisten ratkaisujen luominen ja toteuttaminen on laaja muutosprosessi, jossa kaikilla ohjelman toimilla sekä kansalaisyhteiskunnan osallistumisella on suuri merkitys. Kaupunki pyrkii entistä parempiin tuloksiin sekä omin toimenpitein että yhteistyössä alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Suurimmat kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset saavutetaan kasvattamalla uusiutuvien energialähteiden osuutta kaukolämmön ja sähkön tuotannossa, parantamalla energiatehokkuutta kaikessa toiminnassa sekä edistämällä kestävän liikkumisen mahdollisuuksia. Kestävän kehityksen teemat on sisällytetty valtuustoryhmien väliseen Turku-sopimukseen. Sopimuksen toimeenpano-ohjelmissa linjataan valtuustokauden 2009-2012 keskeiset tavoitteet. Ilmasto- ja ympäristöohjelma 2009-2013Turun kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelma on osa kaupunginvaltuuston hyväksymää ohjelmarakennetta strategiakaudelle 2009-2013. Pohjana ohjelmakokonaisuudelle on valtuustoryhmien välinen sopimus. Ilmasto- ja ympäristöohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 26.10.2009.
Ilmasto- ja ympäristöohjelmassaan kaupunki on sitoutunut:
Kestävän kehityksen hankkeitaTurun kaupunki on mukana Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamassa hankkeessa ”Ilmastonkestävä kaupunki – työkaluja suunnitteluun”. Tavoitteena on, että hankkeessa syntyviä työkaluja, ohjeita ja budjetointimallia hyödyntämällä kaupungit voivat luoda parempaa ja ilmastonkestävää kaupunkiympäristöä. Hanketta koordinoi Helsingin kaupunki ja sen osatoteuttajina ovat Turun kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, Lahden kaupunki, Vantaan kaupunki, Turun yliopisto ja Ilmatieteen laitos. Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimiston ja ystävyyskaupunki Pietarin ympäristökomitean yhteistyössä on paneuduttu muun muassa ympäristöviestintään yhdessä Itämeren kaupunkien liiton, Valonian, Ekokumppanit Oy:n ja Kotkan kaupungin kanssa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt Pietarin kaupungin ympäristösivusto. Jatkohanke NEAT 2.0 kehittää websivuja eteenpäin tuoden uusia houkuttelevia elementtejä sivustolle, lisäämällä sivuston käyttöä ja lisäämällä vuorovaikutteisuutta kansalaisten kanssa. Hanke on osa Suomen ympäristöministeriön rahoittamaa ympäristönsuojelun yhteistyöohjelmaa Pietarin ja suomalaisten kaupunkien välillä.
Lisätietoja
Sivua viimeksi päivitetty 16.1.2013 23:25 ja sivu on julkaistu 1.2.2007 15:37 Aiheeseen liittyen
|
Muut nostot
|
|||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||
