|
|||||||||||
|
Sisältö
Globaalikasvatus ja monikulttuurisuusTurulla on pitkä historia kaksikielisenä ja kansainvälisenä kaupunkina. Turkuun muutetaan esimerkiksi työn, opiskelun ja ihmissuhteiden vuoksi. Turku vastaanottaa myös humanitäärisistä syistä Suomeen saapuvia. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia turkulaisia on 8 prosenttia. Globaalistuminen tuo uusia ulottuvuuksia kaupungin elinkeino- ja kulttuurielämään. Opiskelussa se luo mahdollisuuksia suorittaa kansainvälisiä tutkintoja ja opintokokonaisuuksia monikulttuurisessa ympäristössä. Myös perusopetus oppimisympäristönä on monikulttuurinen ja kansainvälinen. Osa Turun peruskouluissa opiskelevista oppilaista on asunut ulkomailla tai heidän äidinkielensä tai kotikielensä on muu kuin suomi. Ruotsia äidinkielenään puhuu noin 7,5 prosenttia kaupungin perusopetuksen oppilaista. Muita eniten puhuttuja äidinkieliä ovat venäjä, kurdi, arabia, albania ja somali. Yhteensä eri äidinkieliä on yli 70 ja yli 12 prosenttia Turun perusopetuksen oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai viittomakieltä. Perusopetuksen tehtävänä on antaa valmiuksia toimia globaalissa yhteiskunnassa. Kansainvälistymisen myötä kulttuurien väliset yhteydet ovat kehittyneet ja internet ja sosiaalisen median eri muodot, kuten facebook, ovat lisänneet ja monipuolistaneet mahdollisuuksia viestimiseen. Opiskelu- ja työhistoria sekä vapaa-ajan vietto on usein kansainvälistä ja taloudessa tai ympäristössä tapahtuvien ilmiöiden kerrannaisvaikutukset ovat maailmanlaajuisia. Yhteiskunnallinen muutos on nopeasti tuonut eri kulttuurit lähemmäs toisiaan ja lisännyt kulttuurien välisiä kohtaamisia. Opetuksen tehtävä on tukea oppijan kasvua maailmankansalaiseksi. Maailmankansalaiseksi kasvamista tuetaan kouluissa globaalikasvatuksessa. Globaalikasvatuksen tavoitteet ja sisällöt näkyvät koulun toimintakulttuurissa, kaikissa oppiaineissa ja aihekokonaisuuksissa. Osana globaalikasvatusta kehitetään monikulttuurisuustaitoja, asenteita ja taitoja kohdata erilaisuutta. Kohtaamisen lähtökohtana on omien juurien ja oman kulttuurin tiedostaminen. suomenkielinen versio | svensk version Sivua viimeksi päivitetty 11.6.2013 9:58 ja sivu on julkaistu 29.4.2009 14:37 Ajankohtaista
|
Muut nostot
|
|||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||
