Venäjä

Venäjän federaatio on presidenttijohtoinen liittovaltio. Nykyinen perustuslaki on hyväksytty kansanäänestyksellä 58 prosentin kannatuksella, ja se tuli voimaan 12. joulukuuta 1993.

Venäjä koostuu 83 alueesta, niin sanotusta federaatiosubjektista. Alueet on jaoteltavissa seuraavasti:

• tasavallat (21 kappaletta)
• oblastit eli alueet (47)
• krait eli aluepiirit (8)
• autonomiset alueet (1)
• autonomiset okrugit eli piirikunnat (4)
• liittovaltion kaupungit Moskova ja Pietari.

Kullakin alueella on oma perustuslakinsa (ustav). Federaation ja alueiden välillä on seitsemän federaatiopiirin väliporras, jota ei mainita perustuslaissa. Presidentti on nimittänyt erityisedustajansa kuhunkin federaatiopiiriin, ja näiden alaisuudessa aluetasolla toimivat federaation tarkastajat. Alueet on jaettu pienempiin hallinnollisiin yksikköihin, piireihin, jotka puolestaan jakaantuvat noin 24 000 kuntaan.

IVY ja EU

Venäjän ulkopolitiikan maantieteellinen prioriteettialue on Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) jäsenmaat. Tähän useiden entisten neuvostotasavaltojen muodostamaan yhteisöön kuuluvat Venäjän lisäksi Armenia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kirgisia, Moldova, Tadžikistan, Ukraina, Uzbekistan ja Valko-Venäjä. Georgia erosi IVY:stä elokuussa 2009. Venäjä on muodostaneet Kazakstanin ja Valko-Venäjän kanssa tulliliittoa. Venäjän kahdenväliset suhteet IVY-maihin ovat eritasoiset.

Euroopan unioni ja Venäjä sopivat strategisesta kumppanuudesta vuonna 2003. Kumppanuuden sisältö muodostuu vuonna 2005 sovittujen yhteisten tavoitteiden, niin sanottujen tiekarttojen, toimeenpanossa.

Yhteiset alueet ovat:

• talouden alue
• vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue
• ulkoisen turvallisuuden alue
• tutkimuksen ja koulutuksen alue, johon kuuluvat myös kulttuuriasiat.

Kesällä 2008 EU ja Venäjä aloittivat neuvottelut uudesta perussopimuksesta, jolla korvataan vuonna 1997 solmittu kumppanuus- ja yhteistyösopimus.

Euroopan unioni ja Venäjä ovat määritelleet suhteensa "strategiseksi kumppanuudeksi", mikä kuvastaa ennen kaikkea naapuruutta, osapuolten riippuvuutta toisistaan ja niiden merkitystä globaaleina toimijoina. Keskinäisriippuvuus näkyy selvimmin taloudellisessa kanssakäymisessä ja erityisesti energia- ja raaka-ainesektorilla.

Venäjä on EU:n kolmanneksi suurin kauppakumppani ja EU puolestaan on Venäjän suurin kauppakumppani. Kauppa on ollut EU:lle alijäämäistä. EU tuo Venäjältä pääasiassa energiaa ja

raaka-aineita. Unionin osuus Venäjän öljy- ja kaasuviennistä on yli 60 prosenttia. EU puolestaan vie Venäjälle lähinnä teollisuustuotteita, kuten koneita, kuljetuslaitteita, kemikaaleja ja elintarvikkeita. Unionin jäsenmaista Venäjän suurimmat kauppakumppanit ovat Saksa, Italia ja Alankomaat.

Yhteistyön näkymät

Käytännön tasolla EU:n ja Venäjän välisiä suhteita on viime vuosina kehitetty niin sanottujen yhteisten alueiden (Common Spaces) kautta. Alueet ovat:

• talouden alue
• vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue
• ulkoisen turvallisuuden alue
• tutkimuksen ja koulutuksen alue, johon kuuluvat myös kulttuuriasiat.

Alueiden sisällöistä ja tavoitteista, niin sanotuista tiekartoista (road maps), sovittiin vuonna 2005. Poliittista sitoutumista yhteisten alueiden toimeenpanoon on vahvistettu järjestämällä ministeritasoisia kumppanuusneuvoston kokouksia (PPC, Permanent Partnership Council) EU:n ja Venäjän välillä.

Pohjoisen ulottuvuuden politiikka on myös EU–Venäjä-yhteistyön alueellista toteuttamista. Pohjoinen ulottuvuus uudistettiin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella 2006, ja se on nykyään neljän tasa-arvoisen kumppanin eli EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin yhteistä politiikkaa.

Yhteisen talousalueen keskeisin tavoite on EU:n ja Venäjän välisen kaupan ja investointitoiminnan lisääminen poistamalla kaupan esteitä ja parantamalla liiketoimintaympäristöä (ks. Venäjän tuoreet talouskatsaukset sivun oikean laidan linkistä). Tavoitetta edistetään erityisesti viranomais- ja asiantuntijayhteistyön eli niin sanottujen dialogien kautta. Muun muassa teollisuus- ja yrityspolitiikkaa, teollisuustuotteiden sääntelyä, rahoituspalveluita, teollisoikeuksien suojaa, investointeja ja julkisia hankintoja koskevat dialogit ovat tärkeä väline säännösten yhdenmukaistamisessa ja lainsäädännön toimeenpanon seurannassa.

Unionissa komissiolla on keskeisin rooli kaikkiaan 16 dialogin edistämisessä. Dialogien puitteissa toimii noin 40 työryhmää. Taloussuhteiden odotetaan edelleen laadullisesti kehittyvän kohti vapaakauppaa, kun Venäjästä on aikanaan tullut WTO:n jäsen (ks. UM:n tekemä Venäjä-maatiedosto sivun alaosassa).

Lähde: UM, Suomen Venäjän-edustustot

Suomalaisyritykset ja vienti

Venäjän valtion tilastolaitoksen tietojen mukaan Venäjällä oli vuonna 2007 rekisteröity 28 000 yritystä, joissa on ulkomaalaista omistusta. Näistä yrityksistä 554:ssä, eli noin kahdessa prosentissa, on suomalaisia henkilöitä tai yrityksiä omistajina. Suomalaisomisteiset yritykset ovat keskittyneet Luoteis-Venäjän federaatiopiiriin (63 %) ja Moskovaan (27 %). Yritykset toimivat pääosin kaupanalalla (30 %), valmistavassa teollisuudessa (25 %) ja palvelualalla (21 %). Suomalaisomisteisten yritysten rekisteröintimäärät Venäjällä ovat olleet kasvussa 2000-luvulla; viimeisen kolmen vuoden aikana on tehty yhtä paljon rekisteröintejä kuin edeltävinä kuutena vuotena yhteensä (Eklund & Karhunen 2009).

Suomen vienti Venäjälle koostuu lähinnä moottoriajoneuvoista, puhelin, radio, tv yms. laitteista, eri toimialojen erikoiskoneista sekä yleiskäyttöisistä teollisuuden koneista ja laitteista. Vuonna 2008 näiden osuus Venäjälle suuntautuvasta viennistä oli lähes puolet. Edelliseen vuoteen verrattuna nopeiten kasvoi moottoriajoneuvojen (56 %) ja eri toimialojen erikoiskoneiden (21 %) vienti. Puhelin, radio, tv yms. laitteiden vienti puolestaan laski 7 prosenttia (Tullihallitus 2009).

Suomen Venäjän kaupan yksi erityispiirre on jälleenviennin suuri osuus Venäjälle suuntautuvasta viennistä. Valtaosa Suomesta Venäjälle vietävistä tuotteista ei ole valmistettu Suomessa, vaan ne kulkevat Venäjälle Suomen kautta. Osa Suomen kautta kulkevista tuotteista tullataan Suomessa, jolloin ne kirjautuvat Suomen vienniksi, kun ne myöhemmin viedään Venäjälle.

Suomen Pankin maksutasetietojen mukaan Suomesta Venäjälle suuntautuvien suorien investointien kanta vuonna 2008 oli 2,7 miljardia euroa. Venäjälle suuntautuvien suorien investointien osuus Suomen ulkomaisten investointien kannasta nousi vuosina 2004 – 2008 vajaasta prosentista reiluun kolmeen prosenttiin (Suomen Pankki 2008; Liite 2). Kasvusta huolimatta Venäjän prosentuaalinen osuus kokonaisinvestointikannasta on vielä pieni verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan, vaikka Venäjä on prosentuaalisesti laskettuna yksi Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista (Suomen Pankki 2008).

Lähde: Marika Heikkilä 1/2010, Turun Kauppakorkeakoulu, Pan-European Institute

Venäjä-maatiedosto